Solan tarina

Solasaippua rantautui Suomeen Christiana Harlen (kuvassa vasemmalla) unen välityksellä. Unen, jossa emokarhu keitti saippuaa. Christiana otti unestaan vaarin ja ryhtyi saippuan tekoon. Tuloksena oli lisäaineeton saippua, jossa ei ole keinotekoisia säilöntä-, puhdistus-, väri-, tai tuoksuaineita.

Kaksituhattaluvun alusta Solasaippua on ihastuttanut ja puhdistanut monia ihmisiä. Muutosten tuulet alkoivat puhaltaa ja Christiana päätti luopua saippuan keittämisestä. Ystävyys sai lisäsiivet ja saippuakauppa syntyi.

Olen Leila Tuononen (kuvassa oikealla) Merikarvialta, pienestä merenrantakylästä. Meri, luonto ja eläimet ovat aina kuuluneet suurena osana elämääni. Työni lasten ja nuorten parissa on kuljettanut minua etelästä Hämeeseen ja lopulta löysin paikkani Pohjois-Karjalasta, Juuasta. Ystävyys, näkemys elämästä, huumori ja ”hulluus” ovat minua ja Christianaa yhdistäviä tekijöitä.

Saippua edustaa minulle uutta ajanjaksoa elämässäni, siksipä kuljen hymyillen kodin, saippuan keittämisen, kotakylän, ystävieni ja eläinteni ympäröimässä maailmassa.
Seuraa facebookista missä markkinoilla ja messuilla olen ja tule juttelemaan, saippuoista tai muustakin luonnonläheisestä.